Blogin otsikosta huolimatta päätin laajentaa reviiriäni musiikin puolelle. Jokainen ymmärtää jonkin verran musiikkia tunnepohjaisesti, mutta sen analysointi ei kuulu kompetenssialueeseeni. Niinpä keskityn tekstikritiikkiin, mutta sanonen musiikistakin sanasen. Varsinkin yhtyeen keulahahmo A. W. Yrjänä on usein tunteita herättävä julkisuuspersoona. Se on tietysti hyvä asia, välillä tuntuu silti, että joillakin ihmisillä on oudohko suhtautuminen yhtyeeseen ja sen musiikiin. "Pedot"-levyn arvostelija sanoi näin: "jos ei pidä ymmärrettävyyttä sanoitusten ehtona". Minä pitäisin kyllä ymmärtämistä kritiikin kirjoittamisen ehtona. "En ymmärrä, annan seiskan" ei oikein palvele lukijaa. Yrjänän tekstit eivät nyt modernin lyriikan kentässä ole ihan sieltä kaikkein vaikeimmin lähestyttävästä päästä. Musiikin tavoin lauluntekstit ja muu kirjallisuuskin luonnollisesti ymmärretään pääosin intuitiivisesti, eikä niiden kokeminen tai niistä nauttiminen vaadi mitään viisastelua. Pieni älyllinen pohdinta, tai sellaisen lukeminen, on kuitenkin aina avartavaa. Sanathan itsessään kantavat loputtomia merkitysavaruuksia, joten tällaiset pohdiskelut ovat vain joitain mieleen juolahtaneita ajatuksia. Lähden käsittelemään levyä kappale kappaleelta.


"Valoruumis" herättää sellaisen ajatuksen, että me olemme valoa ja kuulumme tähtiin. Kappaleen teksti käsittelee myös inhimillistä kaipuuta tähtien lisäksi kaikkeen hyvään, totuuden ja tyhyyden tilaan.  Viimeinen säkeistö kiinnittää huomion siihen, että me olemme hentoja ja keskeneräisiä, niin mieleltämme kuin ruumiiltamme.


"Etuvartion" rakenne on sellainen, että ensimmäinen ja kolmas säkeistö liikkuvat yleisellä tasolla, kun taas toisessa ja neljännessä näkökulma on yksityinen. Henkilökohtainenkin on tunnetusti poliittista. Kollektiivisella näkökannalla kirjoitetut säkeistöt käsittelevät sellaisia teemoja kuin rikkauksien järjenvastaista haalimista ja sitä, että kannattaisiko sitä ihmisen vain yrittää liittyä voittajien puolelle. Henkilökohtaisissa jaksoissa turvataan ja vedotaan läheiseen ihmiseen, silloin kun kaikki muu pettää, voimattomuus valtaa ja päivät ovat mykkiä. Suora ja räyhäkäs kertosäe maailman valheellisuudesta iskee kuin miljoona volttia. Me olemme etuvartio!


"En tahdo nähdä enää yhtään alastonta" kappale sivuaa julmuuksien näkemiseen kyllästymistä. Alastomista ja kuolleista singahtaa ajatuksiin Norman Mailerin romaani. Enemmän tekstissä tosin puhutaan henkilökohtaisista vääryyksistä ja niihin sortumisesta huolimatta jonkinlaisen puhtauden säilymisestä ihmisisielun ytimessä. Tällainenhan meidän osamme tällä pallolla on: "alla lihan liekkien / on surullista niin".


"Luotisuora" iskee suoraan sydämeen, joka on tai muistaa joskus olleensa nuori. Intomieli ei aina ole vaaratonta, mutta se on ollut käyttövoimana kaikissa ihmiskunnan yhteisöllisissä editysaskeleissa. Mitäänajattelemattomat ihmisethän irvistelevät moiselle. Puhumattakaan siitä, että jos rakkauteen perustuva kaipuu kuolee, ihminen näivettyy henkisesti. Syvempiä analyysejä kappale ei kaivanne. Lohdullisiin valheisiin on usein hyvä tuudittautua, kunhan ei sulje silmiään todellisuudelta.


"Nrsisti" alkaa melkoisen Foucault-henkisesti valvomisineen ja rangaistuksineen. Erinomainen asia. Keskijaksossa kerronta vaihtuu yksikön ensimmäisestä persoonasta kolmanteen. Muistot vyöryvät "sinun" ylitsesi, muistot omista ja muiden tekemistä ilkeyksistä. Tämäntyyppiset jutut vetoavat minuun : Tämä maailma annettu: usko muuta oot mielisairas / sievästi viihdy siinä / meet ensi jaksossa helvettiin". Viihteen perusolemuksessa ei piile äärimmäinen pahuus. Ongelmaksi se muuttuu, kun valtaa itselleen "leipää ja sirkushuveja" tyyppisen aseman. Puhumattakaan ihmiselämän hukkaan heittämisestä. Itse olen tykkäillyt katsella vähän Voice of Finland -ohjelmaa. Se lienee viihteen hallittua viihdekäyttöä? Loppusäkeistön karuus tämänkin taistelun häviämisestä niittaa tekstin tyylikkäästi kiinni. Kappaleen nimen suhde tekstiin herättää toistensa kanssa ristiriitaisia pohdintoja. Onko narsisti henkilö, josta kappale kertoo? Vai pitävätkö muut häntä narsistina, koska hän ei suostu alistumaan? Ja mitä "narsisti" ylipäätänsä edes tarkoittaa?


"Kusimyrsky" kappaleessa musiikki ja teksti sointuvat nerokkaasti yhteen. Progeilleva, pitkä kappale ja levyn alkuosaan verrattuna raskas ja hivenen vaikeasti lähestyttävä teksti esoteerisine viittauksineen kulkevat mainiosti käsi kädessä. Lyriikan syvä-analyysi vaatisi enemmän aikaa ja efforttia kuin tähän on tarkoitukseni käyttää. Mieleen jää, että mihin pitää ja voi luottaa. Enkeleiden ohjeita ei ymmärrä, aistit, sanat, muistot ja äänet voivat johtaa harhaan. Kappale päättyy kehotukseen luottaa itseensä, lukuun ja pyhään geometriaan. Mitä tästä pitäisi ajatella? Kappale on paljon haastavampi kuin edellä mainitsemistani asioista voisi päätellä. En lähde siis vetämään yksinkertaisia johtopäätöksiä.


"Rikkisuudeltu" -tsipaleen kohdalla tapahtuu levyn tunnelmassa täyskäännös. Vaarallinen siirto, mutta toimii minun kohdallani. Jos kappale olisi irroitettu koko levyn kontekstista, eikä tietäisi Yrjänän mielisairasta ja perverssiä taipumusta ironiaan, voisi kuvitella hänen tulleen vanhuudenhöperöksi. "Sydäntä ei voi kierrättää / siinä iso reikä on" säkeiden voisi kuvitella lähteneen luultavammin vaikka allekirjoittaneen kynästä kuin Yrjänältä. Tyylikeinojen ja tekniikan hallinta ei kirjoittamisessa ole kaikki kaikessa, minkä tämäkin tahallisen tökerösti kirjoitettu, mutta itsessään toimiva, kappale todistaa. Ironia osuu kuitenkin maaliinsa, jonka uumoilen olevan iso osa nykyajan kevyestä musiikista. Musiikillisesti pakollinen poppis palvelee tätä tarkoitusta ja kertosäkeen riemukas tarttuvuus nostaa hymyn rikkisuudelluille huulilleni.


"Me tulemme kaikkilta" kappaleessa rynnivät joka suunnasta kuolleiden henget ja tarujen hiljaiset kaiut.  Tekstin kertoja ei voi pysähtyä, vaan repii itsensä kanssaihmisten piikkipensaisiin. Lopulta hän löytää lopullisen päivänseisauksen. Niilin lähteet sijaitsevat taivaissa ja meidän arkitodellisuutemme alla vaanivat unet, henkimaailma, kollektiivinen piilotajunta ja myytit sekä unohtuneet kielet.


"Jyrsijä" jyrsii vaan. Kappale alkaa minun henkilökohtaiseksi tulkitsemallani avauksella siitä, ettei rukouskaan enää riitä samaan elämää uomilleen. Kulta houkutelee vielä tovin, mutta jossain salassa jokin tekee myyräntyötään. Sanan jyrsijä voi tulkita hyvin myös jyrsintätyötä tekeväksi koneeksi. Yksityisestä yleiseksi kasvava teksti heittää ilmaan kysymyksen, että mihin me olemme menossa. Taivas tietää, vaan me emme.


Albumin päättävä nimikappale alkaa ja päättyy säkeistöllä, missä saavutaan aavikolle, missä ei kartat päde eivätkä neuvot auta. Joku voisi pitää tätä tekstiä negatiivisena, itse olen kuitenkin päinvastaista mieltä. Sisällämme pitää olla tuulista, muuten sieltä tökkäämällä purskahtaa ummehtunut mädän löyhkä. Samaa teemaa käsiteelee kappaleen keskiosa. Pahitenkin itsensä kuvaksi kuivuneessa henkilössä piilee tiukkaan viritetty kello. Sen värähtäminen vaatii vain pienen ärsykkään. Kappale summaa yhteen koko levyn johtavan tematiikan upeasti.


Kaiken kaikkiaan levy oli hyvin positiivinen yllätys. Seitsentahokasta elämääni juuri nyt kaipailinkin, tajusin sen tietysti vasta kuunneltuani levyä. Albumi sisältää sopivassa määrin luotisuoruutta, ironiaa, ärhäkästä asennetta, vaikeaselkoisuutta, herkkyyttä, kaipausta, älyä, kielellistä rikkautta ja inhimillistä viisautta. Monien teemojen joukossa ovat yksilön ja ympäristön suhde sekä inhimillisen pyristelyn vaikeus. Ja yleensä ihmisenä oleminen. Musiikkikin toimii, sedät rokkaa! Taideteoksiin kannattaisi varmasti ottaa hieman enemmän etäisyyttä, ennen kuin ryhtyy kirjoittamaan niistä. Etenkin CMX:n levyt vaativat usein hieman sulattelua toimiakseen ja erittäin harvoissa tapauksissa myös päinvastoin. Jos ajatukseni merkittävästi muuttuvat, lisään tähän tekstiin jälkikirjoituksen. Levy osoittaa myös sen, ettei ihmisen tarvitse vanhetessaan ja viisastuessaan laimeta.



Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus : Vastaaviin saavutuksiin ei tarvitse yltää, mutta olisihan se valtavaa, jos säilyttäisi elämässään saman intellektuaalisen vitaalisuuden, räyhäkkään asenteen ja lempeän viisauden yhdistelmän.